Kalamies Juhani Aho

synt. Johannes Brofeldt, Lapinlahti, Väärnin pappila

teksti: Helena Grönqvist

Sunnuntaina syyskuun 12. päivänä 1920:

”Pois erään toverin autolla. Siis täytyy lähteä ja jättää koski kohajamaan, lohet loikkimaan, parin päivän perästä tallustelee pääkaupungin katuja, ja on yhdeksän kuukautta siihen, kun elämä alkaa taas.”

Näin Juhani Aho kuvaa ystävälleen sitä tunnetta, jonka vallassa hän on jättäessään rakkaan Huopanankoskensa, kala-apajansa ja ystävänsä lähtiessään talveksi taas Helsinkiin. Tätä kirjoittaessaan hän ei tiennyt, ettei enää seuraavana kesänä palaisikaan koskelleen, niin kuin oli tehnyt jo lähes 15 vuoden ajan.

Kalastajahan kansalliskirjailijamme oli läpi elämän. Kalasaaliiden lisäksi pyydyksiin tarttui myös kauniita muistoja, tärkeitä hetkiä ja kohtaamisia ihmisten kanssa rakkaan harrastuksen parissa. Nämä muistot kantoivat läpi elämän ja olivat Juhani Aholle ehtymätön voimavara.

Iisalmessa, Koljonvirralla, hän koki ensimmäisen kalastuselämyksensä: ensimmäisen kalansaaliin ja vielä isän valmistamalla ongella! Lastussaan ”Ensimmäinen onkeni” Aho kuvaa tuota käännekohtaa pienen pojan elämässä; ensimmäinen särki on tarttunut omaan onkeen ja saalis on kiikutettu rinnettä ylös kotiin Mansikkaniemen pappilaan (kotina 1865–1876) muiden ihailtavaksi. Voi sitä onnea ja iloa! Pieni Johannes tuntui sillä hetkellä kasvaneen pienestä pojasta mieheksi. Tämä hetki säilyi muistoissa tärkeämpänä kuin se, kun hän oppi piirtämään ensimmäisen A-kirjaimensa paperille.

Mansikkaniemen pappilasta lapsuuden perhe muutti Vieremälle, Kyrönniemen pappilaan (1876–1883). Aho kävi tuolloin koulua jo Kuopiossa. Lomillaan Aho jatkoi Kyrönniemessä harrastustaan ja kalasti sekä onkien että verkolla. Myös metsästys oli Ahon tärkeä harrastus jo tässä vaiheessa. Pappilahan sijaitsee kauniissa niemessä, jossa kotia ympäröivät hyvät kalavedet ja suuret metsät.

Opiskelupaikkakunnalla Kuopiossa Kallavesi antoi nuorille harrastajille saaliita, etenkin Väinölänniemen rannat olivat nuorten suosiossa. Siellä nuoriso vietti aikaansa uiden, seurustellen ja ongella istuen. Myös purjehdus oli nuoren Ahon harrastus ja se johtikin Kuopion Pursiseuran perustamiseen v. 1889 samanhenkisten ystävien kanssa.

Kirjallisuuden opinnot veivät 19 -vuotiaan ylioppilas-Ahon lopulta Helsinkiin v.1880, mutta lehtimiehen työ toi hänet vielä myöhemmin takaisin töihin Kuopioonkin. Käydessään kerran Laulujuhlilla Kuopiossa hän tapasi tulevan vaimonsa, taitelija Venny Soldanin (1863–1945). Häitä vietettiin vielä samana vuonna 1891. Aho matkusteli yhdessä vaimonsa (nyt Soldan-Brofeldt) ja myöhemmin poikiensa kanssa myös ulkomailla. Matkoillaan hän näki pieniä vuoristopuroja sekä aavaa merta. Sisävesien kasvattina hän ihastui näihin uusiin maisemiin. Nyt hän kaipasi myös Suomessa yhä enemmän meren äärelle kalastamaan ja purjehtimaan. Oivan mahdollisuuden tähän tarjosi Soldanien suvun merenrannalla sijaitseva kesäpaikka Solbacka. Ahot vuokrasivat myös oman kesäpaikan Porkkalasta ensin Svartöstä ja myöhemmin Järvöstä. Täällä Aho kalasteli niin verkoilla, pitkälläsiimalla kuin myös uistellen. Hän heitteli mm. lippaa skotlantilaisella greenheart-vavalla, joka oli yhdistetty virveli- ja perhokalastusvapa. Svartössä Aho tapasi ensimmäisen kerran 1890-luvun alussa tulevan perhokalastusopettajansa tohtori E. W. Lybeckin (1864–1919). Lastu ”Kehukaloja” on syntynyt Porkkalan ajan muistoista Lilla Svartössä. Aho oli monipuolinen intohimojen mies: niin rakkaudessa, kirjoittamisessa kuin kalastamisessakin, elämisessä juuri tässä hetkessä.

Myöhemmin kesiä vietettiin myös Hankoniemen Tvärminnessä. Vuonna 1895 ennen ensimmäisen lapsensa Heikin syntymää Ahot muuttivat vuokralle ensimmäiseen varsinaiseen kotiinsa Hausjärvelle Kalkkeen taloon. Reilun parin vuoden päästä tie vei Tuusulaan v.1897 . Sieltä he vuokrasivat Vårbacka -nimisen talon, jota Ahon perheen sinne muutettua alettiin kutsua Aholaksi. Tuusulajärven taiteilijayhteisö sai alkunsa ja Ahot saivat pian naapureikseen ystäväperheitään, kuten J. H. Erkon, J. Sibeliuksen, Eero Järnefeltin ja Pekka Halosen perheet.

Niiden 14 vuoden aikana, jotka Aho vietti Aholassa (1897–1911), Tuusulajärven liejuiset rannat eivät antaneet kalastajalle tarpeeksi haastetta. Sen sijaan, että Aho olisi kalastanut Tuusulanjärvessä rysillä, hän kalasti haukia uistelemalla. Näin myytti rysä ainoana mahdollisena pyydyksenä kumottiin ja uistimella saatuja Juhanin haukia saivat nauttia päivällispöydässä myös taiteilijayhteisön naapurit. Naapureille Aho oli tervetullut vieras kalasaaliineen, myöhemmin myös Huopanan lohet juhlistivat kulttuuriperheiden illallispöytiä. Tarinan mukaan Aho ei olisi tuohon aikaan arvostanut Tuusulanjärveen istutettuja kuhia, vaan piti juuri haukea oikeana ruokakalana, joskin Vennyn mukaan järven mutaisesta pohjasta johtuen kalat maistuivat lähinnä liejulle.

Vuonna 1908 Venny ja Antti-poika löysivät Tvärminnestä uuden kesäpaikan, Väli-Toskan. Tämä vuokrattiin viideksikymmeneksi vuodeksi ja näin Ahot saivat ”oman” kesäparatiisinsa. ”Toskassa” luettiin, kirjoitettiin, maalattiin, purjehdittiin Jorma II:ksi nimetyllä veneellä ja kalastettiin pienemmällä Pikku-Kiva- nimisellä veneellä. Pitkälläsiimalla, jossa syöttinä käytettiin silakoita, saatiin turskia, ahvenia, säynäviä, vimpoja, siikoja, ankeriaita ja joskus simppujakin. Verkoilla saaliina oli siikoja, kampeloita, ahvenia ja haukia. Virvelillä saatiin haukia ja ongella ahvenia. Tuoretta kalaa oli tarjolla niin omalle perheelle kuin naapureille ja vierailijoille. Veneestään ja kalastusvälineistään perhe piti alusta asti hyvää huolta. Yhtä hellästi ja tarkasti Aho huolehti kalastusvälineistään myöhemmin myös Huopanalla perhokalastajana.

Huopanankoski

Juhani Aho toi lukuisilla kalastusartikkeleillaan ja klassikkokirjallaan ”Lohilastuja ja kalakaskuja” Huopanankosken tunnetuksi niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Aho kalasteli myös muillakin koskilla, esimerkiksi Koukkuvirralla. Huopanankoski oli kuitenkin merkittävin: se oli Ahon pyhä rauhan paikka. Siellä hän lepäsi ja rauhoittui kiireisen talven jälkeen mielipuuhassaan lohia kalastamassa. Huopana oli Ahon herkän sielun henkinen koti.

Kun Aho tuli ensimmäistä kertaa tämän kosken rannalle, hän ei vielä tiennyt miten tärkeä ja ehkä jopa koko elämänsä merkittävin innoittaja ja intohimo juuri lohenkalastus ja juuri tällä koskella hänelle tulisi olemaan. Hän juurtui tähän pieneen koskeen, sen ympäristöön ja kalakavereihinsa viimeiseen hengenvetoonsa asti.

45-vuotias urheilukalastaja Juhani Aho oli kuin uudelleen syntynyt. Kun ensimmäinen mullonen perhonsa otti, kävi ”valtava sähkövirta” läpi hänen ruumiinsa ja hän tiesi, ettei paluuta enää ole. Tämä hetki tapahtui, kun hän oli parin viikon ajan yhdessä ystävänsä Kalle Kajanderin kanssa kosken silloisen vuokraajan, kapteeni William Ruthin (1839–1913) vieraana Huopanankoskella.

Yrittäessään yksin saada kalaa ensin mato-ongella ja hentoon perhovapaan kiinnitetyllä kultadevonillaan, saalista kuitenkaan saamatta, ajatteli Aho, ettei hänestä lohenonkijaa ainakaan tule. Ruth itsekään ei ollut varsinainen perhokalamies, mutta hän tutustutti Ahon kalastusmestari Juho Kokkoon. Ukko-Kokko opasti Ahoa kädestä pitäen ja otti Ahon veneeseensä ja valitsi hänelle Ruthin perhorasiasta juuri Huopanalle sopivat perhot. Ukko-Kokko opetti siis Aholle perhokalastuksen ensiaskeleet: mitä, mistä, millä ja milloin. Nämä kysymykset tulevat perhokalastajalle usein koskella mieleen.

Uusi viehe, perho, tuli nyt Ahon kalastukseen täkyraksin, lusikkauistinten, silkkikalojen ja devonien rinnalle. Hyönteisjäljitelmäperhot avasivat Aholle nyt aivan uuden maailman ja mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Kokko neuvoi, että ”ne tulisi olla tummia, sillä koreilla täällä ei olla saatu”. Luultavasti nämä perhot olivat Zulu, Soldier Palmer ja March Brown – ottihetki koitti ja kala oli ottanut Ahon! Tästä alkoi Ahon ja Huopanankosken elinikäinen ystävyys. Juuri March Brown - perhosta tulikin vuosien kuluessa Ahon saalisvarmin luottoperho kalapäiväkirjansa mukaan. Joka kesä hän palasi koskelle kaksi kertaa vuodessa ystävineen. Myös Ahon perhe vieraili silloin tällöin Huopanalla; Venny piirsi ja maalasi, pojat kalastivat isänsä kanssa.

Kesällä 1906 Aho tapasi Huopanalla tohtori E. W. Lybeckin, joka oli myös yksi koskenvuokraajista. Lybeck ehti opastaa nyt Ahoa 2 tai 3 kesänä perhokalastuksen hienoimpiin saloihin. Tätä ennenhän he olivat kalastaneet yhdessä 1890-luvulla Porkkalassa etenkin haukia. Lastussaan ”Eräs urheilukalastaja” Aho kertoo suuresta ja vaikuttavasta opettajastaan. Venny-vaimo on ikuistanut Lybeckin kalastamassa Huopanalla 1907.

Huopanalla kalastajat olivat majoittuneet aivan kosken vieressä sijaitsevaan, Juho ja Saima Kokon ja heidän lastensa (Julius, Eemil ”Eemeli”, Akseli ja Elsa) kotiin. Kylän lapset ja etenkin Kokon pojat Akseli, Eemil ja Julius toimivat kalamiesten apulaisina, haavipoikina. Eemelistä tuli Ahon rakkain haavipoika ja elinikäinen ystävä. Eemeli auttoi Ahoa, ”Setää”, myös Raamatun käännöstyössä oikolukemalla tekstiä. Sunnuntai oli ainoa päivä, jolloin kalastus aloitettiin vasta klo 18. Muulloin kalastettiin 2-3 kertaa päivässä. Ystävykset kävivät talvisin ahkeraa kirjeenvaihtoa perheen, kylän ja kosken kuulumisista.

Huopanankoskella Aho majoittui kaksi kertaa kesässä reilun kahden viikon ajaksi Kokoille. Kuulumisien vaihdon jälkeen Aho käveli sillalle, katsoi koskea ja nosti hattua tutulle ystävälleen, Huopanan kuohuille ja rannoille. Näin hän ikään kuin laskeutui henkisesti siihen hetkeen ja paikkaan kalastajana. Tästä kosken tervehtimisestä tuli hänelle tapa. Hän ei koskaan kiirehtinyt aloittamaan kalastusta heti saapumispäivänään, vaan malttoi odottaa seuraavaan aamuun. Illalla hän huolellisesti valmisteli kalastusvälineensä valmiiksi seuraavaa päivää varten. Hänen huoneensa saattoi olla mullin mallin vaatteista, kirjoista ja papereista, mutta hänen perhonsa olivat tarkassa järjestyksessä rasioissaan. Silkkisiimat oli huollettu, rasvattu ja ripustettu kuivumaan huoneen seinälle. Aamuiselle kalastukselle herätti Kokon talon vieressä oleva saha. Kun koneet käynnistyivät klo 5, oli aika nousta ja lähteä. Kalastus aloitettiin aina liottamalla silkkisiima käyttökuntoon ja valitsemalla ottiperho. Itärannalla, Välisuvannossa, on edelleen se ”Ahon kivi”, jonka kolossa hän liotti siimaansa. Istui ja ihaili koskea. Olipa siinä kivellä kiva istua yhdessä tai yksin, haastella haavipojan kanssa paperossia poltellen. Tältä kiveltä ei kalastettu, sillä se ei ole heti veden tuntumassa. Eemil Kokko on ikuistanut taltalla tähän kiveen omat ja Ahon puumerkit sekä vuosiluvun 1911. Nämä merkit löytyvät kivestä yhä tänäkin päivänä. Nykyaikaisia kahluuvarusteita ei Aholla ollut käytössä, vaan hänellä oli Viitasaarella valmistetut lapikkaat, sarkahousut, flanellipaita ja takki. Kalaonnea tuottamassa oli lippalakki, jota hän käytti aina juuri Huopanalla.

Aho toimi myös Huopanankoskea vuokraavana osakkaana. Jo vuonna 1908 Aho pääsi osakkaaksi koskeen Georg Holmin (1863–1923) ollessa pääosakas. Aho oli pääosakas vuodesta 1913 kuolemaansa saakka . Hän tutustui helposti kyläläisiin ja oli leppoisa, lämmin ja hyväntahtoinen kosken vuokraaja ja herkkä kalastaja. Hän haki itse maanomistajilta nimet vuokrasopimuksiin ja toimi tiedottajana kosken pelisäännöistä.

Aho tutustui Huopanalla kansanmiehenä ja nyt innokkaana perhokalastajana moniin Suomen yhteiskunnan vaikuttajiin, ”herroihin”, joiksi kyläläiset heitä kutsuivat. Itseään Aho ei herraksi laskenut, vaatimaton kun oli. Ehkä rakkaimmat ja läheisimmät kalastustoverit olivat Suolahden asemapäällikkö Rudolf Ahonius (1865–1933) , pankinjohtaja J. O. Wasastjerna (1861–1938) sekä konsuli Conrad Rosenlew (1875–1929). Aho ja Ahonius, ”Ahon Jussit”, saapuivat koskelle Ahoniuksen moottoriveneellä Keitelettä pitkin kesäkuussa kevätkirjeestä alkaneiden suunnitelmien ja valmisteluiden jälkeen. Kalakavereiden kanssa käyty ahkera kirjeenvaihto kertoo, miten pitkät talvet odotettiin Huopanalle pääsyä. Samaan aikaan hoidettiin arjessa tärkeitä töitä ja luottamustoimia, joita olivat mm. kalastusasetuksen laatiminen (Ahoa kuultiin tässä asiantuntijana v. 1909), käännöstyöt, lehtiartikkelien kirjoittaminen, laaja kirjeenvaihto, kirjojen kirjoittaminen ja kriitikon tehtävät, kansallisteatterin johtokunnan jäsenyys ja Raamatun käännöstyö, vilkas sosiaalinen elämä. Yhteiskunnallisena vaikuttajana ja kosmopoliittina, Aholla oli paljon luottamustoimia.

Yhdessä näiden kavereiden kanssa ihailtiin Hardyn kalastusvälineluetteloita ja tilattiin sieltä uusia perhoja ja kalastusvälineitä. Luettiin kalastuslehtiä ja kirjallisuutta sekä tutkittiin kalapäiväkirjaa, johon oli tarkkaan merkitty kesällä kaikki saaliin tiedot ja olosuhteet. Aho kirjoitti myös kalastukseen liittyviä artikkeleita lehtiin. Kun Aho ajattelikin miten mulloset ajelevat perhoa Huopanassa, tuli hänelle suunnaton kaipuu tuonne rauhan tyyssijaan. Hyvien kalastustovereiden kesken keskusteltiin niin tekniikoista kuin perhojen uitosta ja ominaisuuksista. Eirassa Armfeltintiellä asuessaan (1911–1919) Aho kävi talvisin lievittämässä perhonheiton tuskaansa meren rannalla, jossa hän heitteli perhoa yhdessä naapurinsa ja ystävänsä J. O. Wasastjernan kanssa. Heti kun kevätaurinko alkoi piristää pitkän talven jälkeen, saatiin taas aloittaa valmistelut koskelle lähtöä varten!

Näin hän kuvaa lastussaan ”Lastu siitä suuresta lohesta” rakasta kalapaikkaansa Huopanaa: ”Niin pian kuin sen nimenkään mainitsen, tunnen verien sävähdyksen poskillani ja rinnassani oudon, samalla ahdistavan ja avartavan tunteen. Ei ole koko maailmassa seutua, johon minulle olisi kiinnittynyt semmoinen määrä ihania tunnelmia ja mieluisia muistoja kuin Huopanaan. Kerran minä vielä sen kunniaksi sepitän hymnin, johon panen kaikki kielivarat, mitä suomenkielessä on minulla käytettävänä. Nyt sanon siitä vain sen verran, että kalamiehen kannalta katsoen ihanin ja muistorikkain paikka tässä koskessa on sen keskellä oleva ns. Välisuvanto, jossa veden kulku hiukan hiljenee ja johon suuret kalat noustessaan ja laskiessaan pysähtyvät muutamien pohjakivien huopeissa levähtämään ja onkijaa odottamaan. Mitkä jännittävät taistelut onkaan sen rannoilla taisteltu! Mitkä erikaltaiset elämykset eletty!\\\\\\\\\\\\\\\"

Samalle tontille, jossa Kokon talo sijaitsi Savipuron vieressä, perustettiin vuonna 1914 Ahon asiantuntevasta aloitteesta myös kalahautomo, kalanviljelylaitos, jota Kokon perhe hoiti. Koskenhoidon lisäksi tämä oli etenkin Juho ja Eemeli Kokon elämäntyö. Huopanaan ja sen lähiympäristöön istutettiin omasta hautomosta uusia kaloja ja Ahon ajatus olikin: ”jokaisesta pyrstöstä jonka otamme, pankaamme kymmenen takaisin!” Aho loi tarkat säännöt koskelle ja oli näin edelläkävijä ja esikuva kalakantojen ja luonnon suojelussa. Alamittaiset lohet oli ehdottomasti päästettävä takaisin kasvamaan. Ryöstökalastusta ei sallittu enää. Aho oli myös nykyisen ”pyydystä ja päästä” -periaatteeseen perustuvan ekologisesti kestävän kalastuksen edelläkävijä. Hän toivoi erityisten Huopanan mullosten geenikannan säästyvän myös tuleville polville.

Urheilukalastuksen Isähahmo

Juhani Aho oli kalastajana herkkä, tiedonhaluinen ja intohimoinen. Tärkeintä kalastuksessa oli hänelle Elämys! ”Ei ole väliä saanko vai olenko saamatta”, hän sanoi - mieltä hivelevä kalastuskokemus oli tärkein anti. Kalastuskokemuksia jaettiin innokkaasti myös läheisten kalastustovereiden kesken. Lohilastuissaan juuri elämykset saavat lukijan mukaansa. Aho suorastaan maalaa kynällään ottihetken kalastajan ja kalan välillä: ”Kala siinä, minä tässä, välillämme kireä siima, jolla kosken vesi soittelee hiljaista hymniä, ylemmin ja alemmin äänin sen mukaan, kuin rulla hellittää tai kiristää kieltä. Vapakin soi, käsi soi, koko ruumis soi, luontokin tuntuu soivan sitä sähköistä jännitystä, joka tässä on syntynyt yhtäkkiä kuin ukkosen edellä. Se on nyt pianissimoa, kuin kaukaisen hyttysparven surinaa, mutta joka yhtäkkiä, milloin tahansa, voi laueta räikeimmän vasken räminäksi. Yllätys vaanii kaikkine mahdollisuuksineen joka tuokion takana…”.

Englantilaisen esikuvansa mukaisesti Aho halusi perehtyä kosken hyönteismaailmaan. Hän halusi tietää, mitä kalat syövät ja minkälaiseen perhoon ne näin ollen ottavat. Lastussa ”Stenofylax stellatus” hän kuvaa oivallisesti ja ainutlaatuisesti Huopanankoskella tekemiään hyönteishavaintoja.

Ottamiaan hyönteisnäytteitä Aho lähetti Englantiin Hardyn tehtaalle perhojensa malliksi. Ahohan ei sitonut itse perhojaan. Hardylta hän tilasi itselleen myös omilla mitoillaan valmistetun lohivapansa Hardy Palakona extra lightin. Tätä uutta vapaansa Aho kutsui ”taideluomaksi”. Englannissa sidottiin juuri Huopanankosken omat perhomallit, kuten perhot nimeltä ”Juhani Aho” ja ”Huopana”.

Veipä kalastusinnostus kääntäjä-kirjailija Ahon opiskelemaan vielä lisää vieraita kieliäkin. Jotta hän pääsisi mahdollisimman paljon lukemaan kalastuskirjallisuutta sen alkuperäiskielellä ja jopa kääntämään tekstiä, opiskeli Aho mm. ranskan ja saksan lisäksi etenkin englantia palkkaamansa opettaja Malmbergin johdolla. Englantia opittuaan hän pääsi tutustumaan mm. Hardyn kalastusvälineluetteloihin pintaa syvemmältä ja tilaamaan uusia tarvikkeita rakkaan kalastustoverinsa Condrad Rosenlewin kanssa. Pian hän osasikin jo itse neuvoa ja opastaa myös kavereitaan hankinnoissa.

”Sisimmässäni minä varmaan olen enemmän kalamies kuin kirjamies”, totesi Aho usein läheisille kalatovereilleen ja kirjoitti tämän myös lastuun ”Ensimmäinen onkeni”.

Huoli luontomme, koskiemme ja kalakantojemme tulevaisuudesta sai Ahon ystävineen perustamaan koko maata kattavan urheilukalastajain yhteisen liiton. Aho kävi tätä edeltävää keskustelua varsinkin L. Munsterhjelmin kanssa ja niimpä Suomen Urheilukalastajain Liitto (SUKL) perustettiin marraskuussa 1919. Liiton perustamiseen osallistuivat mm. W. Wallenius, F. O. Lilius, E. Ehrnrooth sekä yksi Ahon parhaista kalakavereista, J. O. Wasastjerna.

Liiton kokouksissa Aho tutustui merkittävimpään kalastustoveriinsa Conrad Rosenlewiin. Miehet pitivät läheistä ystävyyttään yllä ahkeralla kirjeenvaihdolla. He viettivät yhteisen kalastuskesän vuonna 1920. Tämä jäi heidän ainoakseen, sillä Aho sairastui alkuvuodesta 1921. Hänen voimansa hiipuivat, eikä hän monista yrityksistään ja voimakkaasta halustaan huolimatta pystynyt enää nousemaan sairasvuoteeltaan ja matkustamaan rakkaalle koskelleen. Ystävät pysyivät hänen rinnallaan loppuun asti ja kertoivat kirjeissään ja vierailuillaan, mitä Huopanalle kuuluu.

Rudolf Ahoniukselle 13.5.1921 sairasvuoteeltaan kirjoittamassaan kirjeessä Aho toteaa surullisena: ”Hyvä Weli. - Olen lopussa toistaiseksi. Syönkin vuoteessa. En Juhania ennen voi ajatellakaan. Ilmoita nyt tästä Rosenlewille. Kova kohtalo, mutta minkäs mahdat. Ystäväsi Aho”.

Pitkän ja raskaan kamppailun jälkeen kansalliskirjailijan, kalamiehen ja oppi-isämme suuri ja lämmin sydän pysähtyi. Hänen elämänsä päättyi 8. elokuuta 1921 . Hänen rakas perheensä – Venny, Tilly sekä kolme poikaa, Heikki, Antti ja Nisse – olivat tuolloin hänen vierellään. Juhani Aho oli poissa.

”Asunnoille autuaitten” Aho halusi mukaansa arkkuun hienoimman bambuvapansa, kuten hän lastussaan ”Lohivapa” toivoo, sekä lohikelansa. Pieni mehiläisvahalla sinetöity puinen rasia, jossa oli Ahon mieluisia lohiperhoja, asetettiin arkkuun hänen tyynynsä alle.

Juhani Aho sai rauhaisan, viimeisen leposijansa toivomaltaan kirkkomaalta Iisalmesta, Kustaa Adolfin kirkon vierestä. Venny teki hautakiveen miehensä kasvoreliefin. Hautapaikalta avautui näkymä koivukujalle ja Ahon nuoruuden kotiin, Iisalmen pappilaan.

Urheilukalastuksen Isähahmomme ja Suuren Ihmisen muistoa kunnioittaen

Helena Grönqvist, Kuopio
Juhlavuonna 2011

Lähteet:

  • Juhani Aho ”Lohilastuja ja kalakaskuja”1921
  • Antti J. Aho: ” Juhani Aho Elämä ja teokset I–II, 1951
  • Venny Soldan–Brofeldt, ”Merimajamme ja me”, 1930
  • Matti J. Särömaa: ”Ei ole väliä saanko vai olenko saamatta.” Suomen Urheilukalastajain Liiton 75.vuotis historiikki
  • Antti J. Aho: ” Juhani Aho ja hänen aikansa”, 1948
  • Kovanen, Markkanen, Rintala: ”Huopana, Juhani Ahon koski ”
  • William Wallenius: ”Urheilukalastajan käsikirja”, 1923, Juhani Aho aloitti tämän kirjan kirjoittamisen, kalakaveri Wallenius saattoi sen loppuun
  • Riitta Konttinen: ”Boheemielämä - Venny Soldan–Brofeldtin taiteilijantie”, 1996
  • Anne Helttunen - Tuula Uusi–Hallila: ”Juhanin Aho vastakohtien tasapainoa”
  • Riitta Konttinen: ”Taiteilijapareja”, 1991
  • Juhani Niemi (toim): ”Juhani Ahon kirjeitä” 1986
  • Salokannel Juhani – Seppovaara Juhani: ”Tuusulajärven taiteilijaelämää” 2005

Ahon tutustui kirjoihin mm.

  • Izaak Walton :” The compleat angler or The contemplative man\\\\\\\\\\\\\\\'s recreation” , “Oivallinen onkimies”, 1653
  • von der Borne, (ruotsiksi R.Lundberg) “Fiske med metspö”
  • J.Preuthunin “Laxe og Sjöörretfiske”
  • Sir E. GREY ”Fly Fishing” ruotsiksi 1923 Fiske med fluga
  • Halford “Dry Fly Fishing in Theory and Practise”, Lontoo, 1889
  • Clarke Dewar, George A. B,. “The Book of the Dry Fly”, Lontoo, 1910
  • Pennell, H.Cholmondeley, “Fishing Gossip”, Edinburgh, 1866
  • Heintz: ”Angelfischerei im Susswasser”
  • Fredrik G. Shawn: ”The Science of Dry Fly Fishing”

Kirjailija Juhani Aho:

  • Siihen aikaan kun isä lampun osti, 1883
  • Muudan markkinamies, WSOY, 1884.
  • Rautatie .kuvitus Eero Järnefelt, WSOY, 1884.
  • Papin tytär. WSOY, 1885.
  • Hellmanin herra; Esimerkin vuoksi. WSOY, 1886.
  • Juhani Aho, Kauppis-Heikki ja Pekka Aho: Novelleja. Kuopio: Wickström, 1888.
  • Helsinkiin. WSOY, 1889.
  • Kuvauksia. Kuopio. Kastegrenin kirjakauppa, 1889.
  • Muuan markkinamies. 2. painos. WSOY, 1889.
  • Yksin. WSOY, 1890.
  • Lastuja. WSOY, 1891.
  • Uusia lastuja. WSOY, 1892.
  • Juhani Ahon kirjoittamia lastuja. WSOY, 1893.
  • Papin rouva. WSOY, 1893.
  • Heränneitä. WSOY, 1894.
  • Maailman murjoma .WSOY, 1894.
  • Suomalainen kuvakirja lapsille ja nuorisolle, kuvitus Venny Soldan-Brofeldt 1894.
  • Kertomuksia ja kuvauksia, kuvitus Eero Järnefelt. WSOY, 1896.
  • Lastuja: kolmas kokoelma. WSOY, 1896.
  • Panu. WSOY, 1897.
  • Katajainen kansani - lastuja vuosilta 1891 ja 1899. WSOY, 1899.
  • Kolme lastua lapsille. WSOY, 1899.
  • Lastuja: neljäs kokoelma. WSOY, 1899.
  • Juhani Ahon kirjasia kansalaisille 1–2. WSOY, 1900.
  • Katajainen kansani. 2. sarja. WSOY, 1900.
  • Aatteiden mies: piirteitä August Fredrik Soldanin elämästä. WSOY, 1901.
  • Kansalaisadressi 1901: tekijät Juhani Aho ym. WSOY, 1901.
  • Tutkimus taudin syistä. WSOY, 1901.
  • Metsästysalueiden muodostamisesta ja metsänriistan hoidosta. WSOY, 1902.
  • Panu. näytelmä käsikirjoitus WSOY, 1903.
  • Lastuja: viides kokoelma. WSOY, 1904.
  • Antti Ahlström: elämäkerta. Helsinki 1905.
  • Lastuja: valikoima kouluja varten: tekijän toimittama. WSOY, 1905.
  • Kevät ja takatalvi 1–2. Otava, 1906.
  • Minkä mitäkin Italiasta, Otava, 1906.
  • Tuomio: näytelmä. Otava, 1907.
  • Minkä mitäkin Tyrolista, matkakertomus. Otava, 1908.
  • Eläimiä. WSOY, 1911.
  • Juha. Otava, 1911
  • Sanomalehtimiesajoiltani. Otava, 1911.
  • Maisemia: valikoima lastuja. WSOY, 1912.
  • Muistelmia ja matkakuvia: sanomalehtimiesajoiltani 2. Otava, 1912.
  • Sasu Punanen: ja muita lastuja. WSOY, 1912.
  • Tyven meri. WSOY, 1912.
  • Vuorilla ja vuorten takana . Otava, 1912.
  • Omatunto: saaristokertomus. Otava, 1914.
  • Kuvia ja kuvitelmia Suomen historiasta 1–3. 1915.
  • Rauhan erakko. Otava, 1916.
  • Lastuja: seitsemäs kokoelma. WSOY, 1917.
  • Hajamietteitä kapinaviikoilta 1–3. WSOY, 1918–1919.
  • Kootut teokset 1–10. WSOY, 1918–1922.
  • Rakkautta. WSOY, 1919.
  • Muistatko?: kukkia keväiseltä niityltä. WSOY, 1920.
  • Kootut lastut 1–2. WSOY, 1921.
  • Lastuja 8: lohilastuja ja kalakaskuja. WSOY, 1921.
  • Matkakuvia: minkä mitäkin Italiasta: minkä mitäkin Tyrolista. WSOY, 1922.
  • Lastuja lapsille, kuvitus P. Halonen ja V. Soldan-Brofeldt WSOY, 1923.
  • Lastuja: valikoima kouluja varten: tekijän toimittama. WSOY, 1926.
  • Eläinsatuja. WSOY, 1928.
  • Lastuja lapsista. WSOY, 1929.
  • Kosioretkestä Maailman murjomaan. WSOY, 1948.
  • Valitut teokset, johdanto Vilho Suomi. WSOY, 1953.